Uutiset 2007

30.12.2007 TOKON ROTUMESTARUUSKOE

Keeshondien ensimmäinen tottelevaisuuden rotumestaruuskoe järjestetään Kannuksessa sunnuntaina 9.3.2008 virallisen tottelevaisuuskokeen yhteydessä. Koepaikka on mattopohjainen, lämmin sisähalli ja tuomarina toimii Veijo Kinnunen. Paikalla on kanttiini.

Ilmoittautumiset voi suunnata 25.2. mennessä joko osoitteeseen Piritta Pärssinen, Ollikkalankatu 3 F 4, 69100 Kannus tai tai sähköpostitse. Osallistumismaksu on 17 € ja se maksetaan Kannuksen Koiruudet ry:n tilille 106630-103187.

Mestaruuden voittaa parhaan tuloksen erikoisvoittajaluokassa tehnyt koirakko. Jos kuitenkaan siellä ei synny yhtään tulosta, siirtyy tittelin ratkaisu luokkaa alemmas jne. Luokittain palkitaan joka tapauksessa kolme parasta kessua.

Lisätietoja saa Jenniltä 040-820 9761 tai Pirreltä 040-5166 240.

Tervetuloa!
18.12.2007 EPÄVIRALLISET NÄYTTELYKIERTOPALKINTOJEN TULOKSET

Tulokset ovat alustavia ja tarkistuslaskenta voi muuttaa tuloksia. Jos huomaat tuloksissa puutteita, ota yhteyttä Piaan. Kiertopalkintojen tilanne joulukuun loppuun mennessä (noin kymmenen parasta):

Eniten ROP-sijoituksia ”Foxin lautanen” 

Sijoitus

Nimi

pisteet

näyttelyt/2007

1.

Ikurin Nota Bene

17

26

2

Ikurin Regina Nova

5

18

3.

Eswood Maple Mousse

3

6

3.

Stratus the Correspondant

3

15

3.

Tulisalon Dynamite

3

12

6.

Eswood Maple Leaf

2

14

6.

Eswood Nereida

2

14

6.

Eswood Windmill Girl  

2

14

6

Ikurin Rex Novex

2 

14

6.

Keesbrook’s Boldly Go 

2

5

6.

Lady Godiva’s Faye of Eswood

2

8

6.

Maruskan Marzi

2

4

Lisäksi 18 eri koiraa, jotka ovat olleet kerran ROPeja


Paras kasvattaja ”Ikurin malja”

sijoitus

Nimi

Pistemäärä

Eri kasvatteja

Näyttelykäynnit

1.

Ikurin

362

18

138

2.

Eswood

335

23

135

3.

Pes Anserinus

73

3

17

4.

Henniina’s       

67

4

23

5.

Lady Godiva’s

58

4

18

6.

Greyscale      

51

6

24

7.

Maruskan

50

5

9

8.

Iso Karhu

46

5

27

9.

Javira’s

42

5

14

9.

Eerondaali     

42

3

15


Paras narttu ”Mellin malja”          

Sijoitus

Nimi

Pistemäärä

Näyttelyt/2007

1.*

Ikurin Regina Nova

56

18

2.

Eswood Maple Mousse      

56

6

3.

Ikurin O Tempora

46

10

4.

Eswood Nereida

45

14

5.

Ikurin Omnia Mea

43

13

5.

Ikurin Quasi Fantasi

43

11

7.

Dancing Shamrock vom Alten Nierstal

41

7

7.

Lady Godiva’s Faye of Eswood

41

8

9.

Eswood Windmill Girl

37

14

9.

Ikurin Kiss Me Kate

37

10

9.

Ikurin Nefer Nefer

37

14

* kuudes näyttely ratkaisee 

Paras uros

Sijoitus

Nimi

Pistemäärä

Näyttelyt/2007

1.

Ikurin Nota Bene

60

26

2.

Keesbrook’s Boldly Go

52

5

3.

Stratus The Correspondant

47

15

4.

Eswood Maple Leaf            

46

14

4.

Ikurin Rex Novex

46

14

6.

Blue Nikabrik V.d. Aviflora Hof

39

13

7.

Tulisalon Dynamite

38

12

8.

Ikurin Rumor Bonum

37

5

9.

Javira’s Charlie Chaplin       

36

9

10.

Pes Anserinus Tzar

35

9


Paras veteraani ”Yllan malja”

Sijoitus

Nimi

Pistemäärä

Vet .näyttelyt/2007

1.

Dancing Shamrock v.d.Alten Nierstal

72

7

2.

Giltsun Aeolia

66

11

2.

Ikurin Kiss Me Kate

66

7

4.

Pes Anserinus Tzar

58

9

5.

Piccadillycircys delMonte Dragnone

30

4

6.

Huanniin Figaro

20

6

7.

Foxteam Van Do

16

3

7.

Ikurin Ge Acht

16

3

7.

Pes Anserinus Queen          

16

2

10.

Ikurin In Extenso

6

1

10.

Ikurin Kiss the Road           

6

1


Paras juniori “Venin vaasi”

Sijoitus

Nimi

Pistemäärä

Jun. näyttelyt/2007

1.

Ikurin Regina Nova

51

16

2.

Ikurin Rex Novex                

42

12

3.

Lady Godiva’s Faye of Eswood

41

6

4.

Demicle’s Bossom Friend

36

5

5.

Eswood Windmill Girl

35

10

6.

Eswood Nereida

31

5

7.

Eswood Noor

29

9

7.

Greyscale Sir Galahad

29

10

9.

Ikurin Rumor Bonum

28

4

10.

Eswood Napander

22

4


Paras pentu

Sijoitus

Nimi

Pisteet

Näyttelykäyntejä/p

1. *

Aurinkoniityn Adalmiina

62

9

2. 

Cinreus Francaise De Sanna Gourska

62

8

3.

Eerondaali Future

48

5

4.

Aurinkoniityn Ajaton

46

7

5.

Henniina’s Hipsuvarvas

37

8

6.

Brykin Balcombe

35

5

7.

Lady Godiva’s Faye of Eswood

32

3

8.

Henniina’s Heissulivei          

30

3

 9.

Iso Karhu Calle                

26

3

10.

Ikurin Rex Novex

24

3

* Kansainvälisen näyttelyn tulos ratkaisee        

16.12.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA JA VOITTAJIA

Keesbrook's Boldy Go saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
Keesbrook's Boldy Go saavutti Ruotsin muotovalion arvon.

Ikurin Nota Bene saavutti Pohjoismaiden voittaja 2007-tittelin.
Aurinkoniityn Adalmiina saavutti Pohjoismaiden juniorivoittaja 2007-tittelin.
9.12.2007 VOITTAJA 2007

Suomen Kennelliiton Voittaja 2007-näyttelyssä jaettiin seuraavat tittelit:

Ikurin Regina Nova saavutti Voittaja 2007-tittelin.
Stratus the Correspondant saavutti Voittaja 2007-tittelin.
Lady Godiva's Faye of Eswood saavutti Juniorivoittaja 2007-tittelin.

Muut tulokset
28.11.2007 NÄYTTELYKIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne marraskuun loppuun mennessä (noin kymmenen parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene     17
2. Ikurin Regina Nova     4
3. Eswood Maple Mousse    3
3. Stratus the Correspondant 3    
3. Tulisalon Dynamite    3
6. Eswood Maple Leaf    2
6. Eswood Nereida    2
6. Eswood Windmill Girl   2
6. Ikurin Rex Novex     2 
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 2
6. Maruskan Marzi    2
6. Keesbrook’s Boldy Go  2
Lisäksi 18 eri koiraa, jotka ovat olleet kerran ROPeja

Paras kasvattaja
1. Ikurin        360
2. Eswood        334
3. Pes Anserinus     73
4. Henniina’s        67
5. Lady Godiva’s    56
6. Greyscale        51
7. Iso Karhu        46
8. Maruskan        45
9. Javira’s        42
9. Eerondaali        42

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse    56
2. Ikurin Regina Nova    54
3. Ikurin O Tempora    46
4. Eswood Nereida    45
5. Ikurin Omnia Mea    43
5. Ikurin Quasi Fantasi    43
6. Dancing Shamrock vom A.N.  41
7. Lady Godiva’s Faye of Eswood 40
8. Eswood Windmill Girl 37
8. Ikurin Kiss Me Kate    37
8. Ikurin Nefer Nefer    37

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        60
2. Keesbrook’s Boldy Go        53
3. Ikurin Rex Novex        46
4. Eswood Maple Leaf        45
4. Stratus The Correspondant     45
6. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof    39
7 Tulisalon Dynamite        38
7. Ikurin Rumor Bonum        38
9. Javira’s Charlie Chaplin        36
10. Eswood Napander        35
10. Pes Anserinus Tzar        35

Paras veteraani
1. Dancing Shamrock vom A. N.    72
2. Giltsun Aeolia        66
2. Ikurin Kiss Me Kate        66
4. Pes Anserinus Tzar        58
5. Piccadillycircus del Monte Dragnone    30
6. Huanniin Figaro        20
7. Foxteam Van Do        16
7. Ikurin Ge Acht        16
7. Pes Anserinus Queen        16
10. Ikurin In Extenso        6
10. Ikurin Kiss the Road        6

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova     51
2. Ikurin Rex Novex    42
3. Lady Godiva’s Faye of Eswood   40
4. Demicle’s Bosom Friend 36
5. Eswood Windmill Girl    35
6. Eswood Nereida    31
7. Eswood Noor     29
7. Greyscale Sir Galahad    29
9. Ikurin Rumor Bonum    28
10. Eswood Napander 22

Paras pentu
1.  Aurinkoniityn Adalmiina    62
1.  Cinreus Francaise De Sanna Gourska  62
2. Eerondaali Future        48
4.  Aurinkoniityn Ajaton        46
5.. Henniina’s Hipsuvarvas    37
6. Brykin Balcombe        35
7. Lady Godiva’s Faye of Eswood    32
8. Ikurin Rex Novex        24
9. Henniina’s Heissulivei        20
9. Iso Karhu Calle        20

Jos huomaat pistelaskussa virheitä, ilmoitathan Pialle.
25.11.2007 UUSI VOITTAJA

Heldalan Chaplin saavutti Valko-Venäjän Voittaja 2007-tittelin.
21.11.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA

Eswood Goes to Solvarg saavutti Eestin muotovalion arvon.
Heldalan Chaplin saavutti Valko-Venäjän muotovalion arvon.
Iso Karhu Agda saavutti Valko-Venäjän muotovalion arvon.
15.11.2007 UUSI MUOTOVALIO

Maruskan Olga saavutti Tanskan muotovalion arvon.
13.11.2007 UUSI VOITTAJA-TITTELI

Eswood Nereida saavutti Baltian Voittaja 2007-tittelin.
7.11.2007 KORJAUS KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANTEESEEN

Paras pentu
1. Aurinkoniityn Adalmiina 62
1. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 62
3. Eerondaali Future 48
4. Aurinkoniityn Ajaton 46
5. Brykin Balcombe 35
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 32
7. Ikurin Rex Novex 24
8. Henniina’s Humppa Heikki 16 8. Henniina’s Hipsuvarvas 16 8. Ikurin Regina Nova 16
3.11.2007 AGILITYMESTARUUSKILPAILUN 2007 TULOKSET

Keeshondien ensimmäinen agilitymestari on Javira's Charlie Chaplin ohjaajanaan Merje Meisner-Löf.


Muut tulokset:

Luokka 1:

 
Sij. Koirakko: A-kisan tulos (ratavirheet, aika): B-kisan tulos (ratavirheet, aika): Yht. tulos:
1. Javira's Charlie Chaplin "Charli" & Merje Meisner-Löf 10 (10, -1,40) 16,48 (10, +6,48) 26,48
2. Maruskan Minerva "Mirva" & Kirsi Kemppainen 20,28 (15, +5,28) 23,62 (20, +3,62) 43,90
3 Eswood Maple Leaf " Mauno" & Pirre Puronvarsi 0 (0, -10,76) HYL HYL + 0

Luokka 2:

   
Sij. Koirakko: A-kisan tulos (ratavirheet, aika): B-kisan tulos (ratavirheet, aika): Yht. tulos:
1. Javira's Citizen Kane "Cola" & Matti Koivusalo                HYL 10 (10, -0,63) HYL + 10
3.11.2007 UUSI MUOTOVALIO

Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti kansainvälisen muotovalion  arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti Viron muotovalion  arvon.
3.11.2007 TOKOMESTARUUSKISAT 2008

Ensimmäiset tokon rotumestaruuskisat järjestetään virallisen tokokokeen yhteydessä Kannuksessa 9.3.2008. Merkitkää päivä jo kalentereihin!

Lisätietoa tulossa myöhemmin.
2.11.2007 AGILITYMESTARUUSKISAT 2007

Kisat järjestetään lauantaina 3.11. Vöyrillä Rasmusbackenin ratsastusmaneesissa (osoite: Haviståkersvägen 99).

Arvioidut aikataulut:

Luokka

Kpl

Rataan tutustuminen

Luokka

Kpl

Rataan tutustuminen

Mini   1 A

16

9.00

Mini   1 B

15

11.00

Medi  1 A

4

9.00

Medi  1 B

4

11.00

Maxi  1 A

18

9.55

Maxi  1 B

18

11.55

Maxi  2 A

10

13.00

Maxi  2 B

10

14.30

Medi  2 A

8

13.00

Medi  2 B

8

14.30

Mini   2 A

11

13.40

Mini   2 B

11

15.10

Mini   3 A

18

16.00

Mini   3 B

18

18.05

Medi  3 A

13

16.35

Medi  3 B

13

18.40

Maxi  3 A

19

17.05

Maxi  3 B

19

19.10


Kilpailun arvioidaan loppuvan noin klo 19.45. Palkintojen jako on tasoluokkien välissä.

Paikalla on lämmin buffetti, josta saa mm juotavaa ja pullaa, WOFFeleita ja riisipuuroa. Lämmintä ruokaa tarjotaan noutopöydästä klo 11.30 alkaen.

Tervetuloa kannustamaan!

1.11.2007 KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne lokakuun loppuun mennessä (noin kymmenen parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene                17
2. Ikurin Regina Nova             4
3. Eswood Maple Mousse      3
3.
Stratus the Correspondant 3                   
3. Tulisalon Dynamite        3
6. Eswood Maple Leaf    2
6. Eswood Nereida          2
6. Eswood Windmill Girl   2

6. Ikurin Rex Novex            2
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 2
6. Maruskan Marzi             2
Lisäksi 18 eri koiraa, jotka ovat olleet kerran ROPeja.

Paras kasvattaja
1. Ikurin                               351
2. Eswood                           325
3. Pes Anserinus                     73
4. Henniina’s                          67
5. Lady Godiva’s                    54
6. Greyscale                         51
7. Iso Karhu                         46
8. Maruskan                         43
9. Javira’s                            42
9. Eerondaali                        42

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse              56
2. Ikurin Regina Nova                      51
3. Ikurin O Tempora                      46
4. Ikurin Omnia Mea                      41
5. Eswood Nereida                          40
5. Lady Godiva’s Faye of Eswood     40
7. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 39

7. Ikurin Quasi Fantasi                      39
9. Eswood Windmill Girl                   37
9. Ikurin Kiss Me Kate                      37
9. Ikurin Nefer Nefer                      37

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene                          60
2. Eswood Maple Leaf                      45
2. Stratus The Correspondant             45

4. Ikurin Rex Novex                            43
5. Keesbrook’s Boldy Go                   40
6 Tulisalon Dynamite                           38
6. Blue Nikabrik V.d. Aviflora Hof       38
8. Javira’s Charlie Chaplin                    36
9. Pes Anserinus Tzar                           35
10. Greyscale Sir Galahad                     29

Paras veteraani
1. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal      72
2. Giltsun Aeolia                                          66
2. Ikurin Kiss Me Kate                                66

4. Pes Anserinus Tzar                                   58
5. Piccadillycircus del Monte Dragnone         30
6. Huanniin Figaro                                         20
7. Foxteam Van Do                                      16
7. Ikurin Ge A
cht                                           16
7. Pes Anserinus Queen                                  16
10. Ikurin In Extenso                                      6
10. Ikurin Kiss the Road                                 6 

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova                       51
2. Ikurin Rex Novex                          42
3. Lady Godiva’s Faye of Eswood      40
4. Demicle’s Bosom Friend                 36
5. Eswood Windmill Girl                      35
6. Eswood Nereida                             31
6. Eswood Goes Bananas                   31
8. Eswood Noor                                29
8. Greyscale Sir Galahad                    29
10. Ikurin Rumor Bonum                    28

Paras pentu
1. Aurinkoniityn Adalmiina 62
1. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 62
3. Eerondaali Future 48
4. Aurinkoniityn Ajaton 46
5. Brykin Balcombe 35
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 32
7. Ikurin Rex Novex 24
8. Henniina’s Humppa Heikki 16
8. Henniina’s Hipsuvarvas 16
8. Ikurin Regina Nova 16


Jos huomaat pistelaskussa virheitä, ilmoitathan Pialle.

28.10.2007 KÄYTTÄYTYMISKOKEEN KOULUTUSTUNNUS

Eswood Maple Leaf ohjaajanaan Pirre Puronvarsi suoritti BH- eli käyttäytymiskokeen hyväksytysti ja saavutti koulutustunnuksen BH.
17.10.2007
AGILITYN ROTUMESTARUUSKILPAILU

HUOM. Viimeinen ilmoittautumispäivä agimestaruuskisoihin on torstai 18.10. Vielä ehdit mukaan!
17.10.2007
UUSI MUOTOVALIO

Iso Karhu Agda saavutti Liettuan ja Latvian muotovalion arvot.
16.10.2007 Kessuista kasassa 119 verinäytettä geenitutkimuksen tarpeisiin!

Kiitos ja kumarrus kaikille koirille omistajineen osallistumisesta – kaikkien panos on ollut arvokas. Oikein suurkiitokset näytteenottojen hyväksi työpanoksensa antaneille: Silja, Maria, Katja, Helena ja Tapani, Sanna, Kirsi ja Pentti, Tiina, Pirre ja Matti, Johanna sekä Sinikka.

Vielä ehtii otattaa omasta koirastaan verinäytteen  – joko omalla eläinlääkärillä tai suunnitteilla olevissa pääkaupunkiseudun ja Turun näytteenotoissa.

Lisätietoja koirien geenitutkimuksesta www.koirangeenit.fi tai outi.halli @ helsinki.fi

Jalostustoimikunnan puolesta,

Outi
7.10.2007 LUONNETESTITULOS

Heldalan Early Grey on osallistunut luonnetestiin. Tulos
30.9.2007 KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne syyskuun loppuun mennessä (noin kymmenen parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene     17
2. Ikurin Regina Nova     4
3. Eswood Maple Mousse    3
3. Stratus the Correspondant 3   
3. Tulisalon Dynamite    3
6. Eswood Maple Leaf    2
6. Eswood Nereida    2
6. Ikurin Rex Novex     2
6. Maruskan Marzi    2
Lisäksi 20 eri koiraa, jotka ovat olleet kerran ROPeja

Paras kasvattaja
1. Ikurin        345
2. Eswood        314
3. Pes Anserinus     73
4. Henniina’s        67
5. Greyscale        51
6. Iso Karhu        46
7. Lady Godiva’s    45
8. Maruskan        43
9. Javira’s        42
9. Eerondaali        42

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse    56
2. Ikurin Regina Nova    51
3. Ikurin O Tempora    46
4. Ikurin Omnia Mea    41
5. Eswood Nereida    40
6. Dancing Shamrock vom Alten.Nierstal 39
7. Ikurin Quasi Fantasi    37
7. Ikurin Nefer Nefer    37
7. Ikurin Kiss Me Kate    37
10.  Eswood Windmill Girl  35

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        60
2. Eswood Maple Leaf        45
2. Stratus The Correspondant     45
4. Ikurin Rex Novex        43
5 Tulisalon Dynamite        38
6. Blue Nikabrik V.d. Aviflora Hof    37
7. Javira’s Charlie Chaplin        36
8. Pes Anserinus Tzar        35
9  Keesbrook’s Boldy Go        31
10. Greyscale Sir Galahad        29

Paras veteraani
1. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal     72
2. Giltsun Aeolia        66
2. Ikurin Kiss Me Kate        66
4. Pes Anserinus Tzar        58
5. Huanniin Figaro        20
5. Piccadillycircys delMonte Dragnone    20
7. Foxteam Van Do        16
7. Ikurin Ge Acht        16
7. Pes Anserinus Queen        16
10. Ikurin In Extenso        6
10. Ikurin Kiss the Road        6

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova     51
2. Ikurin Rex Novex    42
3. Eswood Windmill Girl    35
4. Eswood Nereida    31
4. Eswood Goes Bananas    31
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood   30
7. Demicles Bosom Friend 29
7. Eswood Noor     29
7. Greyscale Sir Galahad    29
10. Ikurin Rumor Bonum    28

Paras pentu
1. Aurinkoniityn Adalmiina    62
1. Cinreus Francaise De Sanna Gourska  62
2. Eerondaali Future        48
4. Aurinkoniityn Ajaton        46
5. Brykin Balcombe        35
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood    32
7. Ikurin Rex Novex        24
8. Ikurin Regina Nova        16
9. Henniina’s Hilda Hilpeä        10
9. Eerondaali Fashion        10
9. Greyscale Sir Percival        10
9. Schamayra’s Ace Argovia    10
   
Jos huomaat pistelaskussa virheen, ilmoitathan siitä Pialle.
24.9.2007 KÄYTTÄYTYMISKOKEEN KOULUTUSTUNNUS

Demicle's Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala suoritti BH- eli käyttäytymiskokeen hyväksytysti ja saavutti koulutustunnuksen BH.
24.9.2007
TOTTELEVAISUUSKOKEEN KOULUTUSTUNNUS

Demicle's Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala saavutti tottelevaisuuskokeen avoimesta luokasta koulutustunnuksen TK2.
16.9.2007 AGILITYN ROTUMESTARUUSKILPAILU

Huom. Agilityn rotumestaruuskisan paikka on vaihtunut. Kisa järjestetään Vaasan naapurikunnassa Koivulahdessa entisessä kasvihuoneessa aiemmin ilmoitetun Vöyrin Rasmusbackenin ratsastusmaneesin sijaan.

Kisaa on lupautunut sponsoroimaan Vip Vescor.

13.9.2007 TARVIKEMYYNNISSÄ UUSI TUOTE

   
Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana (kuvat Berra).

KOULUTUSLIIVI KESSUBRODEERAUKSELLA

Liivi on vuoreton ja materiaaliltaan hengittävää puuvilla / polyesteria (enstex), väri harmaa. Liivin rintaan ja selkään on brodeerattu kessuyhdistyksen logo.

Liivissä on
- Kaulus miellyttävää terindaneulosta
- Heijastintere edessä ja takana
- Joustonyöritys vyötäröllä ja helmassa
- Edessä vasemmalla tasku patukalle
- Selkäpuolella yksi iso yhtenäinen tasku, vaikkapa motivointipatukalle
- Etupuolella alhaalla kaksi iso taskua esim. motivointileluille ja makupaloille, sekä kaksi vetoketjullista taskua ylhäällä
- Kiinnityslenkit etu ja-taka puolella
- Tarranauha kapulalle olkapäässä

Hinta 50 euroa (+postimaksu)

Tilaus voidaan toteuttaa, jos tilaajia on vähintään viisi. Hinta on voimassa vuoden 2007 loppuun. Tämän jälkeen hinta täytyy tarkistaa, mutta tilaaminen on edelleen mahdollista. Toimitus on postiennakolla tai erikseen sovittavaan koiranäyttelyyn. Sovitusmahdollisuuksista voi  tiedustella erikseen. Tarkista kokosi mittataulukosta (Huom! Mitat muuttuneet elokuussa 2007).

Koko

A-mitta cm

B-mitta cm

XXXS

106

66

XXS

112

68

XS

118

70

S

124

72

M

130

74

L

136

76

XL

140

78

XXL

144

80

A-mitta = rintakehän ja helman ympärysmitta
B-mitta = pituus harteilta helmaan
10.9.2007 UUSI MUOTOVALIO

Eswood Maple Fudge saavutti Suomen muotovalion arvon.
7.9.2007 TARVIKEMYYNNISSÄ UUSI TUOTE

Tarvikemyyntiin on lisätty uusi tuote, olkalaukku kessubrodeerauksella. Laukun väri on musta/harmaa ja koko 24 x 17 x 6,5 cm. Laukussa on säädettävä olkahihna. Läpässä on brodeerattuna kessulogo. Laukun sisällä ja läpässä on pieni vetoketjullinen tasku. Laukun hinta on 9 €,

7.9.2007 LUONNETESTITULOS

Henniina's Baron on osallistunut luonnetestiin. Tulos
2.9.2007
NUORTEN TOKON SUOMEN MESTARUUS KESSULLE

Demicle's Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala saavutti tottelevaisuuskokeen nuorten SM-kisoissa 14-17-vuotiaiden Suomen mestaruuden avoimessa luokassa tuloksella 193 pistettä.


2.9.2007
LUONNETESTITULOS

Eerondaali Demo osallistui luonnetestiin. Tulos
2.9.2007 KESSULEIRIN LEIKKIMIELISTEN KISOJEN TULOKSET

Makkaransyöntikisa:

I Dino ja Sanna 9,8
II Vilja ja Hilla 9,9
III Cola ja Matti 9,9

4. Mauno ja Pirre 10,1
5. Jekku ja Espy 10,4
5. Assi ja Telle 10,4
7. Nekku ja Satu 11,1
8. Aku ja Niina 11,9
9. Mila ja Pirre 11,5
10. Nessi ja Milli 12,4
11. Charli ja Merje 13,0
12. Kamu ja Terese 18,0
13. Valtteri ja Helena 18,1
14. Tara ja Riitta 22,3
15. Melli ja Terese 23,7
16. Lucy ja Jenina 26,0
17. Onni ja Tero 45,8
18. Lahja ja Marja 1,36


Nopeuskisa:

I Mila 3,6
II Nekku 4,1
III Aku 4,2

4. Dino 4,3
4. Lahja 4,3
6. Tara 4,4
7. Cola 4,5
7. Mauno 4,5
7. Charli 4,5
7. Usko 4,5
11. Kamu 4,6
11. Jekku 4,6
13. Vilja 4,7
14. Nuutti 4,8
15. Melli 5,5
16. Uffe 5,8
17. Lucy 6,1
18. Nessi 6,8
19. Assi 8,3
20. Valtteri 10,0
29.8.2007 YHTEISNÄYTTEENOTTO GEENITUTKIMUSTA VARTEN KUOPIOSSA

Kuopiossa järjestetään yhteisnäytteenotto geenitutkimuksen tarpeisiin keskiviikkona 19.9.2007 klo 18 alkaen. Paikkana on JJK Stone Oy:n hallin päädyssä oleva tila osoitteessa osoitteessa Hakekatu 4, (Kylmämäen teollisuusalue, lähellä  Pitkälahden ABC huoltoasemaa). Ajo-ohje: Vanhaa 5-tietä ohi Pitkälahden ABC:n aseman kohti etelää. Ensimmäinen risteys ABC:n jälkeen oikealle, lukee Kylmämäki. Kylmämäentie, ajakaa n. 400 m, toinen risteys vasemmalle Hakekatu, alueella halleja ja toinen halli vasemmalla on JJK Stones halli.

Näytteenotto on veloitukseton kessuille. Muistathan ottaa koirasi rekisterikirjan mukaan.

Lisätietoa asiasta Katja Seeslahti 050 410 9388 tai Outi Hälli outi.halli@helsinki.fi, 0400-803312 sekä www.koirangeenit.fi.

Tervemenoa kaikki savolaiset kessut!
26.8.2007
ENSIMMÄINEN AGILITYN ROTUMESTARUUSKILPAILU KEESHONDEILLE

Epävirallinen agilityn rotumestaruuskilpailu keeshondeille järjestetään virallisten agilitykisojen yhteydessä 3.11. Vöyrillä. Kisat järjestää WOFF. Kilpailut pidetään Koivulahdessa entisessä kasvihuoneessa.

Rotumestaruuden ratkaisee A- ja B-kisojen yhteistulos. Jokaisessa tasoluokassa (1, 2, 3) palkitaan kolme parasta kessua. Vähiten virhepisteitä kerännyt koira voittaa kunkin luokan ja ylimmässä tasoluokassa parhaan tuloksen saanut kessu on rodun mestari. Mestari voi siis tulla esimerkiksi kakkosluokasta, jos kolmosluokkalaiset saavat hylkäyksiä.

Toivottavasti mahdollisimman moni agilitykessun omistaja saapuu paikalle! Lisätietoja kisasta ja majoitusmahdollisuuksista saa Pirreltä. Ilmoittautumistiedot:
 
LA 3.11.2007 KISA-A luokat 1-2-3
Paikka: Koivulahti
Tuomari: Risto Ojanperä
Ilmoittautuminen: Viimeistään to 18.10.2007 osoitteella
Tomas Berglund, Uuspellontie 5, 66600 Vöyri
Maksu: 14 €, saman ohjaajan seuraavat 10 €. Jäsenet 8€ / startti.
Tilille: Vöyrin Säästöpankki 497110-230800, viite 10113
Tiedustelut: 0400-905730, mieluiten klo 18 jälkeen
Luokkajärjestys:  1A-1B-2A-2B-3A-3B
 
 
LA 3.11.2007 KISA-B luokat 1-2-3 TR-kisa
Paikka: Koivulahti
Tuomari: Risto Ojanperä
Ilmoittautuminen: Viimeistään to 18.10.2007 osoitteella
Tomas Berglund, Uuspellontie 5, 66600 Vöyri
Maksu: 14 €, saman ohjaajan seuraavat 10 €. Jäsenet 8€ / startti.
Tilille: Vöyrin Säästöpankki 497110-230800, viite 10113
Tiedustelut: 0400-905730, mieluiten klo 18 jälkeen
Luokkajärjestys:  1A-1B-2A-2B-3A-3B

Kisaa sponsoroi Vip Vescor:

26.8.2007 TOTTELEVAISUUSKOKEEN KOULUTUSTUNNUS

Demicles Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala saavutti tottelevaisuuskokeesta koulutustunnuksen TK1.
26.8.2007
KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne elokuun loppuun mennessä (noin kymmenen parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene     17
2. Ikurin Regina Nova     4
3. Eswood Maple Mousse    3   
3. Tulisalon Dynamite    3
5.  Eswood Nereida 2
5.  Eswood Maple Leaf    2
5.  Maruskan Marzi    2
5. Stratus the Correspondant 2
Lisäksi 17 eri koiraa, jotka ovat olleet kerran ROPeja

Paras kasvattaja
1. Ikurin        341
2. Eswood        295
3. Pes Anserinus     72
4. Henniina’s        55
5. Greyscale        48
6. Lady Godiva’s    45
7. Maruskan        43
8. Javira’s        42
9. Tulisalon        36
10. Eerondaali    35
10. Heldalan        35

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse    56
2. Ikurin Regina Nova    51
3. Ikurin O Tempora    46
4. Ikurin Omnia Mea    41
5. Eswood Nereida    40
6. Ikurin Quasi Fantasi    37
6. Ikurin Nefer Nefer    37
6. Ikurin Kiss Me Kate    37
9  Eswood Windmill Girl    35
10. Eswood Goes Bananas 33
10. Eswood Noor    33

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        60
2. Eswood Maple Leaf        45
2. Stratus The Correspondant     45
4. Ikurin Rex Novex        42
5 Tulisalon Dynamite        38
6. Blue Nikabrik V.d. Aviflora Hof    37
7. Javira’s Charlie Chaplin        36
8. Pes Anserinus Tzar        34
9  Keesbrook’s Boldly Go        31
10. Greyscale Sir Galahad        28
10. Ikurin Rumor Bonum        28

Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me Kate        64
2. Pes Anserinus Tzar        58
3. Giltsun Aeolia        42
4. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 36
5. Huanniin Figaro        20
5. Piccadillycircys delMonte Dragnone    20
7. Foxteam Van Do        16
7. Ikurin Ge Acht        16
7. Pes Anserinus Queen        16

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova     51
2. Ikurin Rex Novex    42
3. Eswood Windmill Girl    35
4. Eswood Nereida    31
4. Eswood Goes Bananas    31
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 30
7. Demicles Bosom Friend 29
7. Eswood Noor     29
7. Greyscale Sir Galahad    29
10. Ikurin Rumor Bonum    28

Paras pentu
1. Aurinkoniityn Adalmiina    63
2. Eerondaali Future        48
3.  Aurinkoniityn Ajaton        46
4. Cinreus Francaise De Sanna G.    43
5. Lady Godiva’s Faye of Eswood    32
6. Brykin Balcombe        29
7. Ikurin Rex Novex        24        20
8. Ikurin Regina Nova        16
9. Eerondaali Fashion        10
9. Greyscale Sir Percival        10
9. Schamayra’s Ace Argovia    10

Jos huomaat pistelaskussa virheen, ilmoitathan siitä Pialle.
23.8.2007
KESSULEIRI

Tämän vuoden leirille on ilmoittautunut 35 ihmistä ja 33 koiraa. Leirikirjeet ja -ohjelmat on postitettu leiriläisille. Tervetuloa Kessuleirille!

Leiriohjelma
18.8.2007
UUSI MUOTOVALIO

Giltsun Bronco saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
14.8.2007 KORJAUS HEINÄKUUN KIERTOPALKINTOTULOKSIIN

Tarkistetut Paras veteraani-kisan väliaikatulokset:

Paras veteraani:

1. Ikurin Kiss Me Kate 46
2. Giltsun Aeolia 30
3. Pes Anserinus Tzar 28
4. Huanniin Figaro 20
4. Piccadillycircus del Monte Dragnone 20
6. Foxteam Van Do 16
6. Ikurin Ge Acht 16
6. Pes Anserinus Queen 16
9. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 12
11.8.2007 UUSIA MUOTOVALIOTA

Eswood Maple Leaf saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).

Eswood Maple Leaf saavutti Tanskan muotovalion arvon.
Eswood Maple Mousse saavutti Tanskan muotovalion arvon.
5.8.2007 UUSI MUOTOVALIO

Henniina's Baron saavutti Suomen muotovalion arvon.
3.8.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA

Ikurin My Fair Lady saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
Maruskan Marzi
saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).

Maruskan Marzi saavutti Liettuan muotovalion arvon.
3.8.2007 Kessusivujen päivityksessä on reilun viikon tauko. Päivityksiä luvassa jälleen ensi viikon lopulla.
31.7.2007
PENTUVÄLITYKSEN TOIMINTAOHJE

Sivuille on lisätty uudistettu pentuvälityksen toimintaohje kasvattajille.
31.7.2007
KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne heinäkuun loppuun mennessä (noin yhdeksän parasta):

Eniten ROP-sijoituksia

1. Ikurin Nota Bene                       16
2. Ikurin Regina Nova                       4
3. Eswood Maple Mousse        3                     
3. Tulisalon Dynamite     3
5. Eswood Maple Leaf  2
5. Maruskan Marzi            2
7. Schone Hund Azhan 1
7. Eswood Noor             1
7. Eswood Windmill Girl                      1
7. Henniina’s Bombom      1
7. Henniina’s Bellastella    1

7. Ikurin O Tempora      1
7. Ikurin Omnia Mea  1
7. Javira’s Charlie Chaplin         1
7. Kimokees Rebekke      1
7. Maruskan Oona            1
7. Lady Godiva’s Faye of Eswood        1
7. Pes Anserinus Doris Dandeliondd                      1
7. Pes Anserinus Tzar              1
7. Stratus the Correspondant 1

Paras kasvattaja

1. Ikurin                               311
2. Eswood                           279
3. Pes Anserinus                  53

4. Greyscale                        43
4. Maruskan                       43
6. Javira’s                          42
7. Lady Godiva’s                38
8. Tulisalon                        36
9. Heldalan                        35
 
Paras narttu

1. Eswood Maple Mousse                      56
2. Ikurin Regina Nova                      51
3. Ikurin O Tempora                      46
4. Ikurin Omnia Mea                      41
5. Eswood Nereida                      38
6. Ikurin Quasi Fantasi                      37
7. Ikurin Nefer Nefer                      36
8. Eswood Windmill Girl                      35
9  Eswood Goes Bananas                      33

Paras uros

1. Ikurin Nota Bene                                   60
2. Eswood Maple Leaf                        45
3. Stratus The Correspondant                       43

4. Ikurin Rex Novex                                 41
5 Tulisalon Dynamite                           38
6. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof                      37
7. Javira’s Charlie Chaplin                               36
8  Keesbrook’s Boldly Go                           31
9. Greyscale Sir Galahad                       28

Paras veteraani

1. Ikurin Kiss Me Kate                              46

2. Giltsun Aeolia                                        30

3. Pes Anserinus Tzar                                28

4. Huanniin Figaro                                      20

4. Piccadillycircys delMonte Dragnone       20

6. Foxteam Van Do                                   16

6. Ikurin Ge Acht                                       16

6. Pes Anserinus Queen                             16

9. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal   12

Paras juniori

1. Ikurin Regina Nova                       51
2. Ikurin Rex Novex                      41
3. Eswood Windmill Girl                      35
4. Eswood Nereida                      31
4. Eswood Goes Bananas                      31
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood      30
7. Demicles Bosom Friend            29
7. Eswood Noor                       29
7. Greyscale Sir Galahad                      29

Paras pentu

1. Eerondaali Future                                 48
2. Aurinkoniityn Adalmiina                      45
2. Lady Godiva’s Faye of  Eswood                      32
4. Ikurin Rex Novex                                 24
5. Aurinkoniityn Ajaton                                 20
6. Ikurin Regina Nova                                            16
7. Eerondaali Fashion                              10
7. Greyscale Sir Percival                      10
7. Schamayra’s Ace Argovia                      10

Jos löydät virheitä pistelaskussa, ilmoitathan siitä Pialle.
21.7.2007
UUSI MUOTOVALIO

Maruskan Oona saavutti Suomen muotovalion arvon.
16.7.2007 UUSI MUOTOVALIO

Eswood Tiny Strawberry saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
9.7.2007
TOKON SM-KISAT

Piikkiössä järjestetyissä tokon SM-kisojen joukkuekisassa toi rotuamme esille kaksi keeshondia; Demicle's Bosom Friend "Saida" ohjaajanaan Jenni Ojala alokasluokassa ja Javira's Charlotta "Moona" ohjaajanaan Jonna Väli-Torala avoimessa luokassa.

Lisätty tokotuloksia.
9.7.2007
AGIROTU

Vöyrillä järjestettyyn Agirotu 2007-tapahtuman joukkuekilpailuun osallistui kaksi iloista keeshondjoukkuetta. Midijoukkueessa kilpailivat Eswood Blueberry Pie "Tinka" ja Satu Palomaa, Eswood Goes Jumping "Rosita" ja Jonna Väli-Torala, Javira's Charlotta "Moona" ja Jonna Väli-Torala, ja Maruskan Minerva "Mirva" ja Kirsi Kemppainen. Midien sijoitus oli 36./43.

Maxien joukkueessa kilpailivat Eswood Maple Leaf "Mauno" ja Jonna Väli-Torala, Javira's Charlie Chaplin "Charli" ja Merje Meisner-Löf, Javira's Citizen Kane "Cola" ja Matti Koivusalo ja Maruskan Minerva "Mirva" ja Kirsi Kemppainen. Maxien sijoitus oli 38./47.

Kiitos kaikille osallistumisesta!

Agilitykessut huoltojoukkoineen.
Kuvasta puuttuvat Charli ja Merje Meisner-Löf.

Lisää tapahtumasta seuraavassa Kessulehdessä.
9.7.2007
KESSULEHDEN OSOITE MUUTTUNUT

Kessu-lehteen tarkoitetun materiaalin voi lähettää osoitteeseen Hannele Sutinen, Vaapukkatie 1, 20720 Turku.
3.7.2007
KESSULEIRI

Kessuleirille voi ilmoittautua heinäkuun loppuun saakka. Tervetuloa mukaan viettämään hauskaa viikonloppua samanhenkisessä seurassa!

Lue lisää
3.7.2007 JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

Sivuille on päivitetty Kessuleirin yhteydessä ylimääräisessä yleiskokouksessa (1.9) hyväksyttäväksi esitettävä jalostuksen tavoiteohjelma. (SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan pyytämät täydennykset ohjelmaan on merkattu punaisella.) Kommentit JTO:aan tulee lähettää 12.8 mennessä kirjallisesti Niina Pelkoselle (niina.pelkonen@gmail.com, Ristimäenkatu 35 D 282, 33310 Tampere).

Jalostuksen tavoiteohjelma
3.7.2007
KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne kesäkuun loppuun mennessä (noin kahdeksan parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene     15
2. Eswood Maple Mousse    3
2. Ikurin Regina Nova    3
2. Tulisalon Dynamite    3
3. Maruskan Marzi    2
4. Eswood Maple Leaf    1
4. Eswood Noor    1
4. Eswood Windmill Girl    1
4. Henniina’s Bombom    1
4. Henniina’s Bellastella    1
4. Ikurin O Tempora    1
4. Javira’s Charlie Chaplin    1
4. Kimokees Rebekka    1
4. Pes Anserinus Doris Dandelindd    1

Paras kasvattaja
1. Ikurin        292
2. Eswood        252
3. Pes Anserinus     45
4. Greyscale        43
5. Javira’s        37
6. Tulisalon        36
7. Maruskan        35
8. Demicle’s        29

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse    56
2. Ikurin Regina Nova    49
3. Ikurin O Tempora    44
4. Ikurin Omnia Mea    37
5. Ikurin Nefer Nefer    36
6. Eswood Nereida    35
6. Eswood Windmill Girl    35
8  Eswood Goes Bananas    33
8. Ikurin Quasi Fantasi    33

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        59
2. Eswood Maple Leaf        44
3. Stratus The Correspondant     40
4 Tulisalon Dynamite        38
4. Ikurin Rex Novex        38
6. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof    35
6 Keesbrook’s Boldly Go        31
7 Javira’s Charlie Chaplin        30
8. Eerondaali Dona        27

Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me Kate        46
2. Giltsun Aeolia        20
2. Piccadillycircus del Monte Dragnone    20
4. Foxteam Van Do        16
4. Ikurin Ge Acht        16
2. Pes Anserinus Queen        16
5. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal   12
6. Pes Anserinus Tzar        10

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova     49
2. Ikurin Rex Novex    37
3. Eswood Windmill Girl    35
4 .Eswood Nereida    31
4. Eswood Goes Bananas    31
6. Demicles Bosom Friend 29
6. Eswood Noor     29
6. Greyscale Sir Galahad    29

Paras pentu
1. Eerondaali Future        48
2. Lady Godiva’s Faye of  Eswood    32
3. Ikurin Rex Novex        24
4. Ikurin Regina Nova        16
5. Greyscale Sir Percival        10
5. Schamayra’s Ace Argovia    10
5. Erondaali Fashion        10
8. Aurinkoniityn Ajaton        8
 
3.7.2007 KEESHONDILLE BIS-SIJOITUS

Ikurin Nota Bene oli BIS-2 Tuusulan kaikkien rotujen näyttelyssä.

Lisätty näyttelytuloksia.
30.6.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA

Dancing Shamrock vom Alten Nierstal saavutti Venäjän muotovalion arvon.
Ikurin Nota Bene saavutti Venäjän muotovalion arvon.
27.6.2007 UUSI MUOTOVALIO

Heldalan Chaplin saavutti Norjan muotovalion arvon.
24.6.2007 Lisätty näyttelytuloksia.
17.6.2007 Lisätty näyttelytuloksia.
12.6.2007
UUSI MUOTOVALIO

Giltsun Aeolia saavutti Eestin muotovalion arvon.
Kellokukka Verneri saavutti Suomen muotovalion arvon.

UUSIA VOITTAJIA

Eswood Nereida saavutti Eestin Voittaja 2007-tittelin.
Iso Karhu Bruno saavutti Eestin Voittaja 2007-tittelin.
Giltsun Aeolia saavutti Eestin Veteraanivoittaja 2007-tittelin.
4.6.2007 KESSULEIRI 31.8 - 2.9.2007 LAPUALLA

ILMOITTAUTUMINEN

Kessuleiri järjestetään Etelä-Pohjanmaalla, Lapualla, perjantaista sunnuntaihin 31.8 - 2.9.2007. Leiripaikkana toimii koiraystävällinen Wanha Karhunmäki, johon voi tutustua osoitteessa www.wanhakarhunmaki.net.

Leirin ohjelmassa mm. agilitya, tokoa, MEJÄä eli verijälkeä, yhteislenkkejä, harjausnäytös, pelastuskoiratoiminnan esittely, tutustuminen rauniorataan, luonnetestiluento ja leikkimieliset kessujen makkaransyönti- ja nopeuskisat. Ohjelmassa on tietysti myös makkaranpaistoa, saunomista ja mukavaa yhdessäoloa kessuporukassa!

Leiri maksaa aikuisilta 80 €, alle 12-vuotiailta 65 € ja alle 5-vuotiailta 40 €. Hintaan sisältyvät ohjelmat, majoitus ja ruokailut (2 x iltapala, 2 x aamupala, 2 x lämmin ruoka) ja sauna. Majoitus tapahtuu 2-4 hengen huoneissa. Leirimaksu maksetaan ennakkoon yhdistyksen tilille Nordea 107830-228022. Viitenumero on 6677.

Ilmoittautumisaika leirille päättyy 31.7. Sitovat ilmoittautumiset toimitetaan Pirrelle sähköpostitse tai kirjeitse osoitteeseen Pirre Puronvarsi, Koivukuja 1 B, 62370 KANGASTO. Kerro ilmoittautuessasi leirille osallistujien nimet ja ikä, koirien nimet ja ikä, mahdolliset erityisruokavaliot, oletko harrastanut koirasi kanssa jotain sekä yhteystietosi. Liitä ilmoittautumiseen kopio maksukuitista.

JALOSTUSTAPAAMINEN JA YLIMÄÄRÄINEN YLEISKOKOUS

Leirin yhteydessä lauantaina iltana järjestetään jalostustapaaminen. Tapaaminen on avoin kaikille keeshondien jalostuksesta kiinnostuneille. Jalostustapaamisen yhteydessä järjestetään ylimääräinen yleiskokous, joka päättää jalostuksen tavoiteohjelman hyväksymisestä.

NÄYTTEENOTTO GEENITUTKIMUSTA VARTEN

Leirillä on mahdollista osallistua verinäytteen ottoon geenitutkimusta varten. Yhdistys huolehtii näytteenoton kustannuksista. Näytteenotto on siis koiran omistajalle maksuton. Muistathan ottaa koirasi rekisteritodistuksen mukaan! Lisätiedot Outilta tai 0400-803312. Geenitutkimuksen taustoja voit lukea Kessu-lehdestä 1/2007 tai tutkimusprojektin kotisivuilta osoitteesta www.koirangeenit.fi.
3.6.2007 Lisätty näyttelytuloksia.
28.5.2007 KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne toukokuun loppuun mennessä (noin seitsemän parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene         12
2. Tulisalon Dynamite        3
3. Eswood Maple Mousse        2
3. Maruskan Marzi        2
4. Eswood Noor        1
4. Eswood Windmill Girl        1
4. Henniina’s Bombom        1
4. Henniina’s Bellastella        1
4. Ikurin O Tempora        1
4. Ikurin Regina Nova        1
4. Javira’s Charlie Chaplin        1
4. Kimokees Rebekka        1
4. Pes Anserinus Dorisdandelindd    1

Paras kasvattaja
1. Ikurin            247
2. Eswood            193
3. Pes Anserinus         38
4. Javira’s            37
5.. Tulisalon            34
6. Maruskan            31
7. Henniina’s             28

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse        47
2. Ikurin Regina Nova        46
3. Ikurin O Tempora        43
4. Ikurin Nefer Nefer        36
5. Ikurin Omnia Mea        37
6. Eswood Goes Bananas        33
6. Ikurin Quasi Fantasi        33

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        59
2. Eswood Maple Leaf        40
3. Tulisalon Dynamite        38
4. Stratus The Correspondant     33
5. Keesbrook’s Boldly Go        31
6. Javira’s Charlie Chaplin        30
7. Eerondaalin Dona        27

Paras veteraani
1. Giltsun Aeolia        20
2. Ikurin Ge Acht        16
2. Ikurin Kiss Me Kate        16
2. Pes Anserinus Queen        16
5. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 12
6. Foxteam Van Do        10
6. Pes Anserinus Tzar        10
6. Piccadillycircus del Monte Dragnone    10

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova         46
2. Ikurin Rex Novex        37
3. Eswood Windmill Girl        32
4 .Eswood Nereida        31
4. Eswood Goes Bananas        31
6. Demicles Bosom Friend     29
6. Eswood Noor         29

Paras pentu
1. Eerondaalin Future        48
2. Lady Godiva’s Faye of  Eswood    32
3. Ikurin Rex Novex        24
4. Ikurin Regina Nova        16
5. Greyscale Sir Percival        10
5. Schamayra’s Ace Argovia    10
7. Aurinkoniityn Ajaton    8

Jos löydät virheitä pistelaskussa, ilmoitathan siitä Pialle.
27.5.2007 UUSI MUOTOVALIO

Tulisalon Dynamite saavutti Norjan ja kansainvälisen (*) muotovalion arvot.

* FCI:n vahvistuksen jälkeen.
27.5.2007 BH-KOE

Javira's Charlotta suoritti hyväksytysti BH-kokeen.

BH-kokeen läpäisseet
27.5.2007 TUOMARINEUVOTTELU JA ERIKOISKOULUTUSTILAISUUS

Aika: 13.10.2007
Paikka: auki
Tilaisuus on yhteinen keeshondille, kleinspitzille, pomeranianille, mittelspitzille, grosspitzille, volpino italianolle ja japaninpystykorvalle. Tarkemmat tiedot myöhemmin.
27.5.2007 Lisätty näyttelytuloksia ja BH-, toko- ja agilitytuloksia harrastussivulle.
16.5.2007
TAMPEREEN SEUDUN NÄYTTEENOTTO

Neljäs yhdistyksen järjestämä yhteisnäytteenotto pidetään tiistaina 22.5.2007 alkaen kello 18 Pirkkalassa Pirkanmaan Porakaivo Oy:n tiloissa
(Turkkirata 26, Pirkkala). Alueen portti on kello 18 jälkeen kiinni, mutta odota hetki portin luona, niin se avataan!

Yhdistys huolehtii näytteenoton kustannuksista -näytteenotto on siis koiran omistajalle maksuton!

Muistathan ottaa koirasi rekisteritodistuksen mukaan!

Lisätiedot Outilta outi.halli at helsinki.fi, 0400-803312 tai Tiina Liljalta tiina.lilja at pirkanmaanporakaivo.fi (korvaa at @-merkillä).

Geenitutkimuksen taustoja voit lukea Kessu-lehdestä 1/2007 tai Tutkimusprojektin kotisivuilta.
15.5.2007 KEESHONDILLE BIS-SIJOITUS

Eswood Maple Leaf oli BIS-1 Ruotsin erikoisnäyttelyssä.

Lisätty näyttelytuloksia.
15.5.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA JA VOITTAJA-TITTELEITÄ

Eswood Maple Leaf saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
Eswood Maple Mousse saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
Henniina's Bombom saavutti Suomen ja Venäjän muotovalion arvon.
Ikurin Omnia Mea saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
Stratus the Correspondant saavutti Ruotsin muotovalion arvon.

Eswood Maple Mousse saavutti Ruotsin Voittaja -07-tittelin.
Stratus the Correspondant saavutti Ruotsin Voittaja -07-tittelin.
8.5.2007
JOENSUUN SEUDUN NÄYTTEENOTTO

Kolmas yhdistyksen järjestämä yhteisnäytteenotto pidetään maanantaina 21.5.2007 alkaen kello 18 Kontiolahdessa Katja Seeslahden Lemmikkieläinhoitolassa (Turkistarhantie 5, Kontiolahti As. http://personal.inet.fi/koti/lemmikkihoitola/).
 
Yhdistys huolehtii näytteenoton kustannuksista -näytteenotto on siis koiran omistajalle maksuton!

Muistathan ottaa koirasi rekisteritodistuksen mukaan!

Lisätiedot Outilta outi.halli at helsinki.fi, 0400-803312 tai Katjalta (yhteystiedot hoitolan kotisivuilla).
7.5.2007 KEESHONDILLE BIS-SIJOITUS

Ikurin Nota Bene oli BIS-1 Turengin ryhmänäyttelyssä.

Lisätty näyttelytuloksia.
6.5.2007 Lisätty näyttelytuloksia.
5.5.2007
LUONNETESTITULOKSIA

Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof osallistui luonnetestiin. Tulokset
5.5.2007 Lisätty näyttelytuloksia.
2.5.2007 KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE

Kiertopalkintojen tilanne huhtikuun loppuun mennessä (kuusi parasta):

Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene     7
2. Eswood Maple Mousse    2
2. Tulisalon Dynamite    2
3. Eswood Noor    1
3. Henniina’s Bellastella    1
3. Ikurin Regina Nova    1
3. Maruskan Marzi    1

Paras kasvattaja
1. Ikurin        205
2. Eswood        151
3. Tulisalon        27.
4. Pes Anserinus     21
5. Henniina’s         18
6. Maruskan        17

Paras narttu
1. Eswood Maple Mousse    47
2. Ikurin Regina Nova    46
3. Ikurin O Tempora    39
4. Ikurin Nefer Nefer    36
5. Ikurin Omnia Mea    32
6. Eswood Nereida    31

Paras uros
1. Ikurin Nota Bene        59
2. Eswood Maple Leaf        40
3. Tulisalon Dynamite        34
4. Stratus The Correspondant     33
5. Keesbrook’s Boldly Go        31
6. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof      25

Paras veteraani
1.Pes Anserinus Queen        16
2. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal    12
3. Ikurin Ge Acht        10
3. Pes Anserinus Tzar        10
3. Piccadillycircus del Monte Dragnone    10
6. Ikurin In Extenso        6

Paras juniori
1. Ikurin Regina Nova     46
2 .Eswood Nereida    31
3. Ikurin Rex Novex    24
4. Demicles Bosom Friend   22
5. Eswood Noor     21
6. Eswood Windmill Girl    18

Paras pentu
1. Lady Godiva’s Faye of  Eswood    32
2. Ikurin Rex Novex        24
3. Eerondaalin Future        18
4. Ikurin Regina Nova        16
5. Greyscale Sir Percival        10
5. Schamayra’s Ace Argovia    10

Jos löydät virheitä pistelaskussa, ilmoitathan siitä Pialle
29.4.2007
UUSIA MUOTOVALIOITA

Javira's Charlie Chaplin saavutti Suomen ja Eestin muotovalion arvot.

Maryetta's Hocus-Pocus saavutti Latvian muotovalion arvon.

Lisätty näyttelytuloksia.
23.4.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA

Giltsun Bronco saavutti Venäjän muotovalion arvon.
Ikurin Notre Dame saavutti Venäjän muotovalion arvon.
23.4.2007 PÄIVITYKSIÄ

Tuloksia-sivulle on päivitetty lisää kuvia erikoisnäyttelystä. Lisätty tokotulos.
22.4.2007
KUVIA ERIKOISNÄYTTELYSTÄ

Tuloksia-sivulle
on lisätty muutamia kuvia erikoisnäyttelystä. Jos sinulla on hyviä kuvia erikoisnäyttelyn luokkavoittajista ja muista sijoittuneista koirista, lähetä niitä sivujen päivittäjälle.
16.4.2007 KEESHONDILLE BIS-SIJOITUS

Ikurin Nota Bene oli BIS-2 Vaasan KV-näyttelyssä.

Lisätty näyttelytuloksia.
16.4.2007
ERIKOISNÄYTTELY

Vaasassa järjestetyssä keeshondien erikoisnäyttelyssä esitettiin 61 koiraa. Tuomarina toiminut ruotsalainen Ewa Nielsen valitsi näyttelyn kauneimmaksi koiraksi junioriluokassa kilpailleen Ikurin Regina Novan.



Erikoisnäyttelyn ROP ja VSP
Tuloksia:

BIS & ROP Ikurin Regina Nova
VSP Ikurin Nota Bene
BIS-PENTU Lady Godiva's Faye of Eswood
BIS-VETERAANI Dancing Shamrock vom Alten Nierstal
NARTTUJEN SERT Ikurin Regina Nova
UROSTEN SERT Eswood Numbat
BIS-KASVATTAJARYHMÄ Kennel Ikurin
BIS-JÄLKELÄISRYHMÄ Eswood Blueberry Pie
BIS-PARI Eswood Maple Leaf & Eswood Maple Mousse
KAUNEIN KARVAPEITE Stratus the Correspondant
PARAS LIIKKUJA Eswood Maple Mousse
LAPSI & KESSU-KILPAILU Kristel Löf & Fanta

Täydelliset tulokset
13.4.2007
ERIKOISNÄYTTELYN AIKATAULU

11.00 PENNUT 2 koiraa

UROKSET 25 koiraa

n. 12.45 LAPSI JA KESSU-KILPAILU, tuomari Virpi Myllykoski

n. 13.15 NARTUT 36 koiraa

ROP-veteraani

ROP / VSP

KASVATTAJALUOKKA

JÄLKELÄISLUOKKA

PARILUOKKA
9.4.2007
KEESHOND BEST IN SHOW

Ikurin Nota Bene oli BIS-1 Ruoveden ryhmänäyttelyssä.

Lisätty näyttelytuloksia.
7.4.2007
UUSI MUOTOVALIO

Heldalan Charlotte saavutti Eestin muotovalion arvon.

Iso Karhu Bruno saavutti Eestin juniorimuotovalion arvon.
3.4.2007 NÄYTTELYKIERTOPALKINTOJEN VÄLIAIKATILANNE

Kiertopalkintojen tilanne maaliskuun loppuun mennessä (viisi parasta). Viimeinen mukaan laskettu näyttely on Tampere. Huom. Paras uros-, Paras narttu-, Paras juniori- ja Paras kasvattaja-kilpailujen sääntöjä on hieman päivitetty ja muutokset tulevat voimaan vuoden 2007 alusta alkaen. Säännöt

Eniten ROP-sijoituksia:
1. Eswood Maple Mousse    2
1. Ikurin Nota Bene     2
3. Henniina’s Bellastella    1
3. Maruskan Marzi    1
3. Tulisalon Dynamite    1

Paras kasvattaja:
1. Eswood   74
2. Ikurin   72
3. Henniina’s    18
4. Maruskan    17
5. Tulisalon     16

Paras narttu:
1. Henniina’s Bellastella    27
2. Eswood Maple Mousse    26
3. Eswood Goes Bananas    19
4. Ikurin O Tempora    17
5. Ikurin Kiss Me Kate    15

Paras uros:
1. Ikurin Nota Bene    41
2. Eswood Maple Leaf    20
3. Tulisalon Dynamite    18
4. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof    17
5. Heldalan Chaplin    17

Paras veteraani:
1. Ikurin Ge Acht    10
1. Piccadillycircus del Monte Dragnone    10
1. Pes Anserinus Queen    10
. Ikurin In Extenso    6

Paras juniori:
1. Eswood Windmill Girl    14
1. Eswood Nereida    14
3. Eswood Noor    13
4. Ikurin Regina Nova    11
4. Eswood Goes Bananas    11

Paras pentu:
1. Ikurin Rex Novex    24
2. Ikurin Regina Nova    16
3. Eerondaalin Future    10
3. Greyscale Sir Percival    10
3. Lady Godiva’s Faye Of Eswood   10
3. Schamayra’s Ace Argovia    10
3.4.2007 UUSI MUOTOVALIO

Eerondaali Dona saavutti Suomen muotovalion arvon.
3.4.2007 KEESHOND BEST IN SHOW

Ikurin Nota Bene oli BIS-1 Korpilahden ryhmänäyttelyssä.
3.4.2007
Lisätty näyttely- ja agilitytuloksia.
3.4.2007
AGILITY- JA TOKOKIERTOPALKINNOT 2006

Paras Tokokoira – lahjoittaja Pentti Lavikainen, Maruskan Kennel. Alkuperäisen kiertopalkinnon lahjoittaja Seija Suhonen.

1. Foxteam Beaty Bianca  21 p.
2. Ikurin Kiss The Road   18 p.
3. Pes Anserinus Amanda   11 p.
4. Henniina's Bretty Baby   10 p.
5. Ikurin Jack Robinson   9 p.
6. Ikurin Panta Rei   4 p.
7. Ikurin Leo Nardo   3 p.

Paras Agilitykoira – Nelitassun Malja, lahjoittaja Niilo Huumo, Huanniin Kennel.

1. Ikurin Juliet Jones  60 p.
2. Javira's Citizen Kane  51 p.
3. Ikurin Leo Nardo  39 p.
4. Javira's Charlotta  30 p.
5. Eswood Maple Leaf  17 p.
6. Javira's Charlie Chaplin  15 p.
7. Ikurin In Natura  11 p.
31.3.2007
VUOSIKOKOUSKUTSU

Mustasaari (Vaasa)  la 14.04.2007 klo 18.00
Hotelli Vallonia Garden, Keskustie 3

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 7§:ssa määräämät asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus
4. Hyväksytään kokouksen esityslista
5. Suoritetaan valtakirjojen tarkastus
6. Edellisen vuoden toimintakertomus ja sen hyväksyminen
7. Tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto, sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
8. Hyväksytään hallituksen laatima toimintasuunnitelma
9. Päätetään jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
10. Määrätään hallituksen edustajain, sihteerin ja mahdollisten muiden toimihenkilöiden palkkiot ja korvaukset
11. Vahvistetaan hallituksen laatima talousarvio
12. Hallituksen puheenjohtajan vaali joka kolmas (3) vuosi. Ollut viimeksi vuonna 2004.
13. Hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten tilalle sekä varajäsenten vaali joka vuosi. Erovuorossa ovat Kari Tolkkila ja Pia Vatanen.
14. Jalostustoimikunnan puheenjohtajan vaali joka (3) kolmas vuosi. Valittiin viimeksi vuonna 2004.
15. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä.
16. Valitaan edustaja Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben - ry:n valtuustoon ja yleiskokoukseen sekä varamiehet heille. Valitaan joka kolmas vuosi, valittiin viimeksi vuonna 2004.
17. Käsitellään hallituksen ja jäsenten esittämät asiat. Asioista, joita ei ole kokouskutsussa, voidaan keskustella, mutta ei päättää.

Äänioikeutta kokouksessa voivat käyttää jäsenmaksunsa vuoden 2006 loppuun mennessä vuosi-, ainais- ja perhejäsenenmaksunsa maksaneet henkilöt, joiden tiedot on ilmoitettu jäsenrekisteriin jäsensihteerille.

Kokouksen yhteydessä jaetaan yhdistyksen kiertopalkinnot, mitalit ja kunniakirjat sekä palkitaan Vuoden 2006 Kessumies ja Kessunainen. Lisäksi paikalla on mahdollisuus ostaa tarvikemyynnistä kessutuotteita (huom. brodeeraustuotteissa ennakkotilaus).

TERVETULOA!

Hallitus

Kokouksen yhteydessä on kahvitarjoilu.

(HUOM! Lehdessä oli virheellinen kellonaika!)
25.3.2007 TULOKSIA

Lisätty Kemijärven ryhmänäyttelyn ja Tampereen KV-näyttelyn tulokset sekä agilitytuloksia.
10.3.2007
LUONNETESTITULOKSIA

Eswood Big Smile, Eswood Blueberry Pie ja Eswood Maple Leaf osallistuivat luonnetestiin. Tulokset
10.3.2007
RUOTSIN ERIKOISNÄYTTELY

Lue lisää
6.3.2007
GEENITUTKIMUSHANKKEEN POHJAKSI KAIVATAAN TIETOA

Suomessa käynnistyneen koirien geenitutkimuksen tavoitteena on tunnistaa eri perinnöllisiin sairauksiin liittyviä geenivirheitä koiraroduistamme. Parhaimmassa tapauksessa lopputuloksena on toimiva geenitesti.

Keeshondien kohdalla epilepsia ja sokeritauti ovat tärkeitä geenitutkimushankkeen kohteita (lue aiheesta enemmän tulevasta Kessu-lehdestä 1/2007 tai www.koirangeenit.fi). Molempiin sairauksiin kessuillamme tiedetään olevan perinnöllistä alttiutta. Jotta geenitutkimus saadaan käyntiin, tarvitsemme tietoa epilepsiaa tai sokeritautia sairastavista koirista, vaikka jo edesmenneistäkin. Jos omistamasi koira on sairastaa tai on sairastanut joko epilepsiaa tai sokeritautia, olisit suureksi avuksi näiden tautien vastustustyössä ilmoittamalla koirastasi jalostustoimikunnalle. Yhteydenotot voi suunnata jalostustoimikunnan sihteerille Outi Hällille (outi.halli@helsinki.fi, 0400-803 312). Kiitos jo etukäteen!


YHTEISNÄYTTEENOTTO GEENITUTKIMUSTA VARTEN

Yhdistys järjestää verinäytteenottotilaisuuden vuoden 2007 erikoisnäyttelymme ja vuosikokouksen yhteydessä Vaasassa 14.4.2007. Kaikkien koirien näytteet ovat enemmän kuin tarpeellisia. Yhdistys kustantaa näytteenoton eli toimenpide on koiranomistajalle maksuton. Näytteet otetaan ennen vuosikokouksen alkua (noin klo 17.15 alkaen) vuosikokouspaikka Hotelli Vallonia Gardenissa. Otathan koirasi rekisterikirjan mukaan!

18.2.2007 UUSI MUOTOVALIO

Henniina's Bellastella saavutti Suomen muotovalion arvon.

Lisätty Jämijärven näyttelyn tulokset.
13.2.2007 ERIKOISNÄYTTELY 2007

Keeshondien erikoisnäyttely järjestetään Vaasan Botnia-hallissa lauantaina 14.4. Arvostelu alkaa klo 11.00. Erikoisnäyttelyn tuomarina toimii Ewa Nielsen Ruotsista. Sunnuntaina 15.4. samassa paikassa järjestetään KV-näyttely.

Erikoisnäyttelyssä järjestetään myös epäviralliset pentuluokat (5-7 kk ja 7-9 kk) ja valitaan Paras jälkeläisryhmä, Paras pari, Kaunein karvapeite ja Paras liikkuja. Näyttelyssä järjestetään myös Lapsi & kessu-kilpailu.

Ilmoittautumiset 28.3. mennessä osoitteeseen Kirsi Talonpoika, Mårsbackantie 214, 04150 Martinkylä. Ilmoittautumismaksu 26 €, saman omistaja 2. jne koira 22 €, pennut ja veteraanit 20 €, yli 10-vuotiaat veteraanit ilmaiseksi. Ilmoittautumismaksut suoritetaan tilille Nordea 107830-228022.
13.2.2007 KESSULEIRI 2007

Vuoden kohokohta, Kessuleiri 2007, järjestetään tänä vuonna Pohjanmaan lakeuksilla Lapualla. Leirin ajankohta on perjantaista sunnuntaihin 31.8-2.9.2007. Leiripaikkana toimii koiraystävällinen Wanha Karhunmäki. Leiripaikkaan voi tutustua osoitteessa www.wanhakarhunmaki.net. Meidän käyttöömme on varattu koko Jaakkola-niminen rakennus.

Ohjelmaan on alustavasti suunniteltu agilityä, verijälkeä, harjausopetusta, luonnetesti- ja pelastuskoiraluentoja, yhteislenkkejä ja perinteisiä makkaransyönti- ja nopeuskisoja. Ohjelmassa on tietysti myös makkaranpaistoa ja iloista yhdessäoloa samanhenkisessä seurassa.

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan Kessussa 2/2007. Lisätietoja Pirreltä.

Tervetuloa mukaan!
11.2.2007 UUSI MUOTOVALIO

Iso Karhu Agda saavutti Eestin ja kansainvälisen muotovalion arvot (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
7.2.2007 TARKISTETUT KIERTOPALKINTOPISTEET 2006

Vuoden 2006 kiertopalkintojen voittajat ovat ratkenneet:

Eniten ROP-palkintoja

Stratus the Correspondant    8
Ikurin O Tempora    8
Tulisalon Dynamite    5
Ikurin Nota Bene    4
Iso Karhu Agda    4
Aistraum Isabella    3
Eswood Maple Leaf    3
Eswood Maple Mousse    3
Ikurin Nefer Nefer    3
Pes Anserinus Dorisdandelindd    3

Ikurin malja – paras kasvattaja

Ikurin    247
Eswood    206
Henniina's    97
Pes Anserinus    91
Maruskan    88
Iso Karhu    57
Maryetta's    51
Heldalan    47
Javira's    39
Tulisalon    39

Paras uros

Ikurin Nota Bene    55
Stratus the Correspondant    53
Keesbrook's Boldy Go    50
Eswood Maple Leaf    49
Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof    43
Henniina's Bombom    39
Tulisalon Dynamite    37
Maruskan Marzi    36
Giltsun Bronco    33
Heldalan Chaplin    33
Pes Anserinus Tzar    33

Mellin malja – paras narttu

Eswood Maple Mousse    57
Ikurin O Tempora    57
Dancing Shamrock vom Alten Nierstal    46
Ikurin Nefer Nefer    44
Eswood Tiny Strawberry    43
Aistraum Isabella    39
Ikurin Omnia Mea    39
Pes Anserinus Dorisdandelindd    38
Maryettas Hocus-Pocus    38
Iso Karhu Agda    37

Venin vaasi – paras juniori

Eswood Maple Mousse    40
Eswood Maple Leaf    36
Henniina's Bombom    31
Henniina's Bellastella    28
Cinereus Jacintha    26
Heldalan Early Grey    26
Ikurin Quasi Fantasi    19
Eswood Maple Syrup    17
Henniina's Baron    14
Eswood Maple Fudge    11

Paras pentu

Iso Karhu Bruno    57
Eswood Goes Bananas    52
Heldalan Early Grey    50
Eswood Nereida    30
Eswood Windmill Girl    25
Eswood Goes Wild    22
Ikurin Regina Nova    22
Ikurin Quasi Fantasi    21
Cinereus Jacintha    20
Eswood Goes Nuts    20
Eswood Napander    20
Greysale Miranda    20

Yllan pokaali – paras veteraani

Dancing Shamrock vom Alter Nierstal    92
Pes Anserinus Tzar    77
Pes Anserinus Queen    60
Ikurin In Specie    46
Ikurin In Natura    16
Foxteam Van Do    12
Cinereus Evviva    10
Giltsun Aeolia    10
4.2.2007
UUSI MUOTOVALIO

Eswood Maple Leaf saavutti Suomen ja Eestin muotovalion arvot.

Lisätty Keuruun näyttelyn tulokset.
28.1.2007 HUOM. TOKO- JA AGILITYKESSUJEN OMISTAJAT

Lähettäkää pikaisesti kopio kilpailukirjastanne yhdistyksen sihteerille kiertopalkintopisteiden laskemista varten. Aikaa on vielä tämän kuun loppuun asti.
28.1.2007 UUSIA MUOTOVALIOITA

Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti Suomen ja Liettuan muotovalion arvot.

Eswood Maple Mousse saavutti Suomen muotovalion arvon.

Lisätty Turun näyttelyn tulokset.
7.1.2007
UUSI MUOTOVALIO

Kimokees Rebekka saavutti Suomen muotovalion arvon.
1.1.2006
KAIKKI UUDET VALIOT MUKAAN UUTEEN VALIOKIRJAAN VUODESTA 2001 VUOTEEN 2008

Kaikki tänä aikana valioksi tulleet, lähettäkää valokopio koiranne sukutaulusta, valokuva, kaikki mahdolliset tittelit sekä valioksitulovuosi ja tiedot omistajasta sekä kasvattajasta.

Lähettäkää mukaan myös palautusosoitteella ja postimerkillä varustettu kirjekuori, jos haluatte koiran valokuvan palautettavaksi. Jos koiran valokuva on ollut mukana edellisessä juhlajulkaisussa tai vuoden 2005 erikoisnäyttelyssä, valokuvat löytyvät Charlottelta.

Lähetä tiedot osoitteeseen:
Charlotte Lybeck
Kärrbytie 60
10160 DEGERBY/UL
E-mail: charlotte.lybeck @ kolumbus.fi
1.1.2007 VUODEN 2006 UUTISET

Vuoden 2006 uutiset on siirrettu arkistoon. Lue uutisia vuodelta 2006